Viileä hiekka varpaiden alla, auringon lämpö iholla ja kilometrien pitkä autio merenranta edessä ja takana Uuden-Seelannin pohjoiskärjessä. Takana myös kolme ja puoli kuukautta reppureissaamista maailmalla ja melkein samanmoinen häämöttää edessä. Puolivälissä irtiotto työelämästä ja tuntikaupalla pohdintoja tulevasta. Toisaalta, nyt juuri tässä ja nyt, olemme reissumme neljännellä etapilla ja jo 13. maassa. Maa on Uusi-Seelanti kotoa katsottuna kirjaimellisesti maailman toisella puolella. Yksi odotetuimmista unelmakohteistamme – eikä näin viikon jälkeen arvioituna yhtään pöllömpi sellainen…

Olemme Uuden-Seelannin pohjoissaaren aivan pohjoiskärjessä Ninety Mile Beachillä – nimensä mukaisesti  90 mailia pitkän suoran rantaviivan varrella. Ja rantaa riittää. Kun täällä lähtee lenkille suuntaan tai toiseen, ei vastaan tule ketään. Olen yksin lokkien ja simpukoiden tähdittämällä puhtaalla hiekkarannalla ajatusteni kanssa. Voiko olla ihanampaa kuin juosta paljain varpain merituulen mukana autiolla rannalla?! Varsinaista kropan ja mielen terapiaa. Sitähän tämä koko reissukin on ollut – varsinkin jälkimmäistä. Liikkumaan ei ole aina päässyt kuntoilumielessä, mutta mieli on kyllä saanut todella kaivattua etäisyyttä arkeen.

IMG_20170307_214014_790davdav

Uusi-Seelanti oli yksin meidän bucket listamme eli unelmakohteittemme kärkimaista. Niinkuin monen muunkin. Olen viime aikoina lukenut muutaman pettyneen kommentteja, kuinka matka tänne ei ihan vastannutkaan kokemuksiltaan kovia odotuksia. Ja sitten niitä, jotka ylistävät ja jaetuilla kokemuksillaan vahvistavat tämän maan monipuolisuutta matka- ja etenkin luontomatkakohteena. Ensimmäisen viikon kokemuksen jälkeen tunnelma on vahvasti positiivisen puolella – ja odotusten mukainen.

Tänne päästyämme olemme ehtineet maailmanympärimatkamme puoliväliin. Takana ovat Karibian viisi saarta, Väli-Amerikan kolme maata ja Etelä-Amerikan kolme maata – kolme kuukautta reppureissaten aivan huikeissa maissa, maalla ja kaupungissa, ilmassa, merellä ja teillä.  Takana 12 maata (Norjan  pitstop mukaanlukien) ja 100 matkapäivää.  Luultavimmin pahin matkaväsymys koettiin lähes parin kuukauden jälkeen ja levättiin pois Belizen paratiisisaarella. Uuteen-Seelantiin lensimme suoraan Etelä-Amerikasta Tyynenmeren yli Buenos Airesista Aucklandiin noin 12 tunnin yölennolla. Matkassa hävisi pois yksi kokonainen päivä päivärajan ylityksessä. Lähdimme Buenos Airesista myöhään keskiviikkoiltana ja saavuimme perille paikallista aikaa aikaisin perjantaiaamuna. Koko alkumatkan olimme Suomen aikaa 6-8 tuntia jäljessä ja yhtäkkiä olimmekin Suomen aikaa edellä 11 tuntia! Kroppa oli kieltämättä ensimmäistä kertaa koko reissun aikana aikaerorasituksesta muutaman päivän vähän ihmeissään.

davdav

Tuttu systeemi, puhtaat paikat

Väli- ja Etelä-Amerikan kuukausien jälkeen kaikkien räikein ja positiivisin kontrasti täällä Uudessa-Seelannissa on paikkojen siisteys ja puhtaus sekä toimiva yhteiskunta. Tuttu kieli (pääkielenä englanti) varmasti myös auttaa, sillä em. mantereilla tunsimme välillä lievää turhuutta kun espanjaa vain ei ymmärtänyt riittävästi tai emme osanneet ilmaista itseämme halutulla tasolla. Mutta ensivaikutelma Uudesta-Seelannista em kohteiden jälkeen on miellyttävä:
* maa on erittäin tarkka maahantulopolitiikasta mm  tuotavien tarvikkeiden ja poislähtölippujen suhteen,
*  sesonkiaikojen aikana ja heti jälkeen kannattaa varata asioita etukäteen (kaikki järjestyy, mutta ehkä ei ihan suunnitellusti)
* sovitut asiat pitävät ja ihmisten sanomiseen voi pääosin luottaa – demokraattinen yhteiskunta toimii myös olosuhteissaan länsimaisesti (kuuluen edelleen Brittien kansanyhteisöön),
*  koirankakkaa ei ole missään eikä kulkukoiria ole lainkaan,

*  kaikenlaisia kaupustelijoita tai rahaa kerjääviä ei tule vastaan joka kadunkulmassa,
*  kaupassa on ihanan terveellisiä vaihtoehtoja ja tarjontaa runsaasti,
*  ihmiset ovat ystävällisiä ja juttelevat aidosti asioista kiinnostuen, ei vain small talkia muodon vuoksi,
*  maorejakin näkee kyllä ihan vaikka leikkipuistossa ihmisten kanssa jutellen,
*  vasemmanpuoleiseen liikenteeseen tottuu, joskin alussa hirvittää autot keskellä tietä ja tuulilasia tulee pyyhittyä moneen kertaan turhaan, sillä vilkku sijaitseekin toisella puolella; joskin tiemerkinnät ja opasteet paikkoihin voisi olla paremminkin merkittyjä,
*  nettiyhteys on paikoitellen tosi kehno, osassa kahviloita, ravintoloita ja majoitusta on tarjolla wifi, mutta vaikka olisi oma prepaid-liittymä, on datasiirtonopeus kyllä melko hidas,
*  aurinko laskee ihan päinvastaiseen suuntaan kuin olettaisi, samoin vesi lähtee lavuaarissa kiertämään ihan päinvastaiseen suuntaan,
*  kaikki muukin tuntuu olevan ihan päinvastaisella tavalla, mutta loogisia,
*  maisemat ja luonto on todella vaihtelevaa ihan pienilläkin alueilla: kuivasta korkeasta kuivaan matalaan, peltoja ja kumpuja lampaineen ja karjoineen, sademetsästä arolle ja vuoristoon, turkoosien merien poukamille ja mahtavien aaltojen valtamerirannoille,
*  sää voi vaihtua ihan yhtä nopeasti kuin maisemakin,
*  paikoitellen kaskaattien siritys on mielettömän äänekästä, herkkäkorvaisille varmasti jo kamalaa ja paikoitellen taas hunajan tuoksu farmeja ohitellessa on makean huumaavaa, ja
* tien päällä ajaessa etäisyydet ottavat huomattavasti arvioitua enemmän aikaa.

100 päivän etappi.

Ensimmäinen viikkomme Uudessa-Seelannissa on ollut varsin raukea ja rauhallinen. Pehmeän laskun maahan saimme kun majoitumme ensimmäiset kolme yötä ihanaisen Veeran luona Hamiltonissa, ja teimme sieltä pieniä päiväretkiä. Miten ihana oli majoittua oikeaan kotiin kaikenlaisten hotelli-, motelli- ym majoitusten jälkeen, ja vielä suomalaisen kotiin – kaikkien suomalaisine herkkuineen ja mukavuuskäsityksineen! Kiitos Veera ❤

Seuraavat 3 yötä vietimmekin maan ihan pohjoiskärjessä 90 Mile Beachillä rauhoittuen. Toki väliin mahtui 500 km ajoa vuokra-autollamme Tiidalla. Blogikirjoittamisessa olemme pahasti jäljessä, mutta toisaalta olemme nauttineet paikoista ja levänneet. Kun yhteydet datasiirtoon ovat vähän kehnot, ei blogipostauksiakaan saa kovin usein julkaistua. Pitkään matkatessa on pakko ottaa väliin nk. normaaleja päiviä, jolloin ei liikuta mihinkään. Ollaan vaan ja tehdään normaaleja asioita mitä esimerkiksi viikonloppuna kotona tekisi.

Kuvat: viikossa ehtii paljon! Vierailukohteina suositut Hobbiton -elokuvafilmaussaitti Matamatassa, pikkuhaikki Taranaki-putouksille uskomattoman kauniissa Tongariron kansallispuistossa ja geotermaalinen ihmepuisto Wai-O-Tapu Rotoroan lähellä. Ja toki tullut testattua yksi jos toinenkin leikkipuisto, joita on paljon ja hyvin varusteltuja…

Laskeudumme pehmeästi myös karavaanarielämään kiertäen pikkuautolla 1,5 vkoa pohjoissaarta leirintäalueiden mökkimajoituksissa, kun eteläsaarella odottaa 2,5 viikkoa totaalista karavaanarielämää asuntoautossa. Pohjoiskärjen jälkeen suuntasimme vielä pohjoissaaren keskiosiin Australaasian suurimman järven Lake Taupon ja sen eteläpuolella sijaitsevan Tongariron kansallispuiston mielettömiin tulivuorimaisemiin.
100 päivää reppureissussa on aika mieletön kokemus.

Kaikkea ei kirjoittaen riveille saa, vaikka mielessä surisee välillä miljoona ideaa tulevaan – ja välillä mieli lyö ihan totaalisen tyhjää. Kaikkein suurin huikeiden matkakokemusten lisäksi tässä unelman toteuttamisessa on etäisyyden saamisessa, pienenpienillä tavaroilla pärjätessä ja irtiotossa arjesta. Ja tunne siitä, että mitä vain haluaa, voi saavuttaa ja kaikki on mahdollista. Nyt, tässä ja tulevaisuudessa.

IMG_20170312_215545IMG_20170311_194731_447IMG_20170310_201416_046
Kuvat: reppureissaaminen ottaa koville – 100 päivää plakkarissa! Ei vaan, Rotoruan keskustassa on geotermaalinen alue myös ja avoimia luonnon jalkakylpylöitä. Vesi oli melko lämmintä! Keskellä maorien perinteinen tervetuloa-symboli ja alla yksi esimerkki Uuden-Seelannin lukuisista satumaisen kauniista paikoista! Tämä kuva Aucklandin alapuolelta Waiukusta.

Advertisements