Automatka tarunhohtoiseen saarivaltioon kirjaimellisesti maailman toisella puolella on monen unelma. Me toteutimme unelmamme maaliskuussa 2017: 5300 kilometria 29 vuorokaudessa, josta kurvailimme asuntoautolla 18 vuorokautta eteläsaarella. Kuukauden roadtrip Uudessa-Seelannissa on toteutettavissa viiden tonnin budjetilla, joskin tämä ryhmärämä kulutti jonkin verran enemmän. Tribuuttina maassa kuvatuille elokuville tämäkin juttusarja julkaistaan trilogiana: osa 1 kuvaa Pohjoissaaren reittimme vinkkeineen ja suosituksineen, osa 2 sama eteläsaaresta ja osa 3 kuvaa karavaanarimatkailua sekä avaa mitä tämä lysti maksoi.

Eteläsaari asuntoautolla 18 vuorokaudessa 

Alkuperäinen unelmamme oli körötellä koko kuukausi molemmat saaret asuntoautolla. Se ei vuokra-autotilanteen vuoksi kuitenkaan onnistunut, joten meillä oli käytettävänä asuntoauto vain eteläsaarelle. Mainio Bertta olikin oiva menopeli 2,5 viikon kieromatkailuun aivan käsittämättömän upeissa maisemissa! 

Reittisuunnittelumme toteutui samoin kuin pohjoissaarella (juttutrilogian osa 1): säiden perusteella. Eli, Christchurchiin saapuessamme (lensimme Aucklandista sisäisellä lennolla 1h20min) suuntasimme ensin etelään ihan sen perusteella, että pohjoisemmassa ennusteet olivat sateisia seuraaville päiville. Ja kun tiesimme, että haluamme käydä myös ihan eteläkärjessä, niin reitti oli melko selvä. Ison Berttamme vuoksi päätimme myös aika lailla välittömästi, että jätämme suurimmat vuoristo-osuudet suosiolla väliin. Hyvä oli Bertassa vääntö, sillä aika monet sykerötiet kukkuloilla ja vuorten solissa ylitimme siltikin. Olisi sillä pärjännyt länsirannikollakin, mutta jotain muuta olisi pitänyt siinä tapauksessa jättää reitiltä väliin.

Reittimme yöpymispaikkojen mukaan:

Christchurch (1 yö):  yövyimme keskustassa ja palasimme myös tänne roadtripin päätteeksi. Korjaus- ja rakennustöitä paljon sillä kaupunki on pahasti kärsinyt viime vuosien rajuista järistyksistä. Keskustassa on kovasti kehuttu maanjäristysmuseo, jossa  pääsee itse kokemaan miltä järistys tuntuu. Keskustassa on myös aivan upea leikkipuisto. Tämän “maailman parhaan leikkipuiston” ideointiin on osallistunut yli 6000 alueen lasta! Christchurch itsessään eteläsaaren suurimpana kaupunkina on kiinnostava. Maanjäristysten vaikutukset ja museot vetävät, samoin kaupunkin etualalla levittäytyvä Akaroan niemimaa. Luontomatkailijan helmi näköaloineen, eläinbongausmahdollisuuksineen ja leiriytymispaikkoineen. 

Timaru (1 yö): keskikokoinen kaupunki Tyynenmeren rannalla n. 200 km Christchurchin eteläpuolella. Valitsimme tämän sen kehutun maksuttoman asuntoautoille tarkoitetun pysäköintialueen vuoksi. Eikä mikään turha paikka! Noin neliökilometrin kokoinen puistoalue Caroline Bay Park merenrannassa satama-alueen vieressä tarjoaa sekä kaupungin asukkaille että matkailijalle upeat puitteet ulkoiluun, rantaelämään, kulttuuriin ja markkinoihinkin niiden osuessa vierailuun. Rannassa mahdollisuus bongailla pingviinejä ja alueella mm leikkipuisto ja kuntoiluvälineistöä. 

Timarusta etelään SH1:stä eli pääväylää sijaitsee Oamaru, joka on kerrassaan viehättävä vanhanajan höyryveturikeskus. Steampunk Headquarters -museo tarjoaa vaihtoehtoisen taidekokemuksen MadMax-henkisessä miljöössä. Leikkipuistoa myöten näkyy steampunk-henkisyys. Persoonallinen pieni paikka, jossa mahdollisuus mm hylkeiden bongaukseen rannalla. Useiden vuoristoisissa maisemissa kulkevien Pyöräilyreittien päätöskaupunki.

Dunedin (2 yötä): aikomuksemme oli ensin mennä Dunedinin edustalla sijaitsevalle Otagon niemimaalle. Matkaa mutkaisilla kukkuloilla olisi tullut kuitenkin sen verran lisää, että päätimme jäädä niemen juureen rannan tuntumaan ihan pariksi päiväksi paikalleen. Hieno ranta-alue houkutti ulkoilemaan, merileijonia ja hylkeitä voisi täälläkin bongailla. Etenkin tuo niemimaa on käytännössä takuuvarmaa eläintenbongausaluetta huikeiden maisemiensa lisäksi. Muutoin Dunedin vaikutti olevan keskeinen opiskelijakaupunki, jolla on vaikuttava juna-asemarakennus.

Purakaunui Bay (1yö): ajamme isolla Bertallamme mutkikasta rannan Scenic-tietä, josta poikkeamme ohjeiden mukaan pienemmälle ja aina vain pienemmälle hiekkatielle. Tie kapenee entisestään ja mutkittelee läpi lammaslaidunten. Usko meinaa loppua, sillä samalla laskettelemme alaspäin merenrantaan melko lailla. Mutta kärsivällisyys lopulta palkitaan kun eteen avautuu upea merenrantapoukama, jonka on viikonloppuna löytänyt nähtävästi muutama muukin. Camping-sovellus ei turhaan kehunut paikkaa leiriytymisalueena, sillä surffareiden unelman lisäksi jyrkät kalliot rannassa, auringonlasku ja hylkeiden odottelu ovat huikeita. Olemme bertallamme kieltämättä suurin ajoneuvo, muut taitavat olla telttoineen enemmän surffihenkisiä kämppereitä. Ehkä juurikin kapeat tiet saivat muut perääntymään. Mutta mikä sijainti ja mikä tähtitaivas yöllä kaukana kaikesta valosumusta! Jos kamerallani saisin, laittaisin tähän nyt kuvan ihan mielettömän kauniista linnunradasta!

Invercargil (1 yö): Uuden-Seelannin eteläisin kaupunki. Matalaa rakennusta, kuten muuallakin, maanjäristysten ja harvan populaation vuoksikaan korkeaa rakennusta ei juuri maasta löydy. Pilvenpiirtäjiä ei varsinaisesti edes Aucklandissa ole. Ilmeeltään muistuttaa kultaryntäyksen aikaista, sillä moni rakennus on edelleen tuolta aikakaudelta tai rakennettu sen kaltaiseksi. Tyypillistä muillekin pienemmille: autotie, jopa valtakunnan pääväylä kulkee kylän halki ja sen varrella tärkeimmät liikkeet ja laitokset. Upean laaja urheilupuisto, josta ei juuri urheilulajia löydy mitä täällä ei voisi harrastaa. Etenkin auto- ja hevosurheiluun keskittyvä.

Queenstown (1 yö): vuoristokylä hulppeissa maisemissa. Idyllinen kaupunki kuin alppikylävuorten ja järven syleilyssä. Queenstown onkin suosittu laskettelu- ja talviurheilukeskus talvikaudella ja vaellus- sekä pyöräilyalue kesäkaudella. Reittejä on kaikenmittaisia ja hiihtokeskuksiakin useita. Kaupunki nostaa päätään luksusmatkailukohteena, mikä perustuu myös melko kattavaan luksuskauppa-, hotelli- ja ravintolatarjontaan. Vierailijamäärästä erottuu melko selvästi kaksi ryhmää: reppureissaavat opiskelijat ja varakkaammat elämysten hakijat. Kieltämättä elämyksiä näissä maisemissa saakin ja niitä haluaville myös kaupungin keskustan kaupallisesta tarjonnasta. Hulppeat näkymät saa köysiratahissillä ylös kipuamalla tai vaikkapa vanhan höyrylaivan kannelta risteilyllä. 

Lake Pukaki/ Mt Cook (1 yö): vuoristojärville on pysähdyttävä, etenkin jos itse vuoristoon ei sen paremmin pääse tutustumaan. Kirkastakin kirkkaampi Pukaki-järvi, samoin kuin Tekapokin ovat padottuja tekojärviä, joista Uuden-Seelannin juomavesi napataan. Mutta ovat ne järvet kyllä ihan turismin kannaltakin merkittävät! Meinaan maisemat ovat aika kohdillaan, etenkin Pukakin patojen välissä on mieletön näkymä maan korkeimmalle vuorelle eli Mount Cookille (3700m). Vuori itsessään olisi oma kohteensa, johon olisi hyvä varata aikaa. Patikointireittejä ja ylilento- sekä vaellusretkiä on tarjolla. Queenstownin ja Pukakin länsipuolelle jää Wanaki-järvi, josta suurin osa retkistä kuuluisalle Milford Soundille lähtee. 

Vuoristojärviltä suunnatessa pohjoseen tulee ajetuksi Lindis-solan läpi. Ei huono. Mutkittelevat loputtomat kummut, vuorenrinteet, vuoristojokiuomat ja tikat kurvit ovat henkeäsalpaavan kauniita. Eteläsaarella solia vuorten välissä on vähän joka puolella, joten mutkaista tietä on ajettavana siellä sun täällä. Reitit ovat hitaita, mutta kiertotie vielä hitaampi. Eikä hitaus suinkaan aina johdu vain tien mutkista, vaan siitä, että on pysähdyttävä valokuvaamaan lähes joka käänteessä…

Oxford (1 yö): jälleen meille puhtaasti yöpymispaikka. kylän maksuttomalla saitilla paikallisen yhteisötalon ja avomen päiväkodin piha-alueella. Aakeat laakeat peltoalueet laiduntavine lehmineen ja kilometritolkulla suoraa tietä mutkittelevien teiden vastapainoksi. Vain tunnin verran Christchurchista luoteeseen, joten vielä osin työssäkäyntialuetta. Christchurcin alueella asuu yli puolet koko eteläsaaren vajaan miljoonasta asukkaasta ja kun rakentaminen on matalaa ja väljää, se levittäytyy melko laajalle.

Kaikoura (2 yötä): valasretkikaupunki. Kaikoura on kuuluisa kaupungin edustalla sijaitsevasta merireservaatista, jossa voi nähdä monenmoista meressä eläjää. Reservi on alue, jossa sijaitsee Kaikoura kanjoni, jopa 1,6 kilometriä syvä meressä sijaitseva rotko. Juuri kanjoni houkuttelee alueelle pysyvästi ja käymään syvänmeren merieläimiä, kuten valaita ja jättikalmareita. Valaat ovatkin kaupungin yksi tulonlähde, vaikka synkän historian myötä valaidenpyyntiä toki ei enää harjoiteta. Valaita bongataan retkiltä laivan kannelta niiden pulpahtaessa pintaan haukkaamaan happea seuraavaa sukellustaan varten. Toisella retkellä on mahdollista päästä uimaan delfiinien kanssa niiden luonnollisessa ympäristössään meressä. Hyljekoloni asuu kaupungin niemimaan kärjessä ja pingviineitäkin voi bongata auringonlaskun jälkeen. Muuten Kaikoura vaikuttanee melko tavalliselta Uusi-seelantilaiselta kaupungilta. Maanjäristysten jälkiä näkyy alueella siellä täällä, edelleen mm ykköstie kokonaan poikki Kaikourasta Pictoniin. 

Maruia Falls / Steve’s pass (2 yötä): ykköstien ollessa vieläkin poikki Kaikourasta Pictoniin, on kaiken liikenteen kuljettava käytännössä tämän tien kautta. Meille mennen tullen yöpymisetappi maksuttomilla asuntoautosaiteilla, mutta eipä ole vuoristosolan maisemissa moittimista! Joenvarsipaikat, mutkittelevat tiet, villisikojen täyttämät usvaiset metsät ja vesiputoukset ovat kuvankauniita. Reitille osuvat muutamat persoonalliset pikkukylät, joiss voi vieläkin aistia menneenajan henkeä – samalla kun pysähtyy esimerkiksi pullakahville paikalliseen leipomoon (mm ensimmäinen sisämaakaupunki Wakefield!) ja testaa kylän leikkipuiston. 

Nelson (1 yö): mukava pieni merenrantakaupunki, kesäaikaan upeat rantareitit moneen suuntaan. Meille yöpymispaikka sateella, mutta lähialueella mm lukuisia viinitiloja, järviä ja ranta-alueita esim lyhyemmille ja pitemmille patikointiretkille. Itse kaupunki vaikutti varsin viihtyisältä jokivarsineen ja maksuttomine museoineen sekä pääkadun varrella sijaitsevine ravintoloneen. Nelsonin ympäristössä on myös viinitilojen (mm Malrlborough’n mittava viinialue ihan lähellä) lisäksi runsaasti hedelmätarhoja. Niiden lisäksi alueella on paljon pienpanimoja, joiden ainekset kasvatetaan lähiympäristössä. Alueelta on vain lyhyt matka maan yhteen suosituimpaan kansallispuistoon, jonne mekin suuntasimme seuraavaksi.

Golden Bay, Pohara beach / Abel Tasman national park (2yötä): Koko Uuden-Seelannin aurinkoisinta aluetta on tutkitusti eteläsaaren pohjoiskärjessä sijaitseva Abel Tasmanin kansallispuiston alue. Tämä oli Kaikouran lisäksi toinen alue must see -listallamme. Paratiisimaisen puistoalueen maisemat ovat juurikin pratiisimaiset. Puistossa olisi tuhat mahdollisuutta aivan mielettömiin vaellusreitteihin lukuisine telttailumahdollisuuksineen. Meille mahdollinen oli päiväretki Golden Bayn puolisella alueella ja sekin todella hieno. Yövyimme Pohara Beachillä, josta kansallispuiston laitaan pääsi autolla melko kätevästi – pienemmällä autolla olisi päässyt vielä kätevämmin. Kesäaikaan kuljettaa myös vesitaxi poukamalta toiselle.


Huomioitavaa ja mitä tekisimme toisin

“Uuden-Seelannin tiet ovat erilaisia. Anna niille aikaa.” Näin muistutetaan usein tienvarsitauluissa. Ja pitää täysin paikkansa. Maasto on todella nopeasti vaihtuvaa. Nousuja, laskuja, mutkia ja kurveja on runsaasti, joskin pitkää aukeaa suoraakin. Ja kun maa on maanjäristysaluetta, maa järisee melko usein, joka tarkoittaa teiden sortumia, mikä taas tarkoittaa jatkuvia tienkorjaustöitä. Ne vievät aikaa, kun jonoissa odotellaan ja körötellään. Ja Mitä isompi asuntoauto, sen hitaampaa on matkanteko. Vertailun vuoksi: siinä missä pikkuautolla ajoimme keskimäärin 300-400 kilometriä päivässä, ajoimme asuntoautolla vain 200 km. Toki aikaakin oli enemmän käytettävänä. 

Yöpymisvaihtoehtoja on paljon, niistä enemmän trilogian kolmannessa osassa, mutta huomioitavaa on, että siis asuntoautollakin on välillä mentävä maksulliselle sähköpaikalle leirintäalueelle. Toisaalta myös maksuttomia camping-saitteja löytyy runsaasti ja aivan huikean kauniilta paikolta. Karavaanarimeiningistä, vinkeistä ja suosituksista lisää tämän juttutrilogian viimeisessä osassa.

Me emme olleet varanneet mitään yöpymisiä etukäteen. Emme siis yhtäkään ystävämme luona majoittumista lukuunottamatta. Kaikki kävi kätevästi netistä, eli varasin seuraavan yön majoituksen samana päivänä netistä pohjoissaarella ja eteläsaaren leirintäalueille asuntoauton kanssa vaan ajoimme paikanpäälle. Tämä toimii varmasti kaikkina muina paitsi kuumimpina kesäsesonkikuukausina eli tammi- ja helmikuussa. Meille osui vain yhden kerran täynnä oleva holiday park, mutta saimme vähän toisenlaisen paikan samalta alueelta kuitenkin. Ja niin, nettiyhteys päivittäin tarvitaan tätä varten. 

Ja sitten, mitä jäi näkemättä ja kokematta eteläsaarelta? No aivan hurjan paljon varmasti henkeäsalpaavan hienoja paikkoja. Esimerkiksi koko Fjordland etelässä ja länsirannikko ylös asti vuoristoineen ja vuoristojärvineen. Se yksin on syy, jonka vuoksi tulemme aivan varmasti palaamaan Uuteen-Seelantiin uudelleen ja ajan kanssa! Samoin Abel Tasmanin kansallispuistoon ja Marlborough’n viinialueelle menemme ajan kanssa uudelleen varmasti. Risteily saarten välillä Pictonista Wellingtoniin (n.4h) on varmasti kannattava kokemus, sillä saaristoreittiä on kehuttu yhdeksi maailman kauneimmista. Patikointiin panostanemme seuraavalla kerralla myös enemmän -reitistöä niin sanottujen  suosituimpien”Great Walk”-reittien lisäksi on runsaasti. Omannäköisensä reitin löytänee kummaltakin saarelta. 

En itse lähtisi pariksi viikoksi Suomesta aikaeron ja matkustamisajan vuoksi (vaikka onhan sekin ihan huippua, jos vaan pystyy järjestämään!), vaan ehdottomasti ajan kanssa. Kuten totesin tämän juttutrilogian ensimmäisessä osassa: kuukausi vähintään kummallekin saarelle olisi aika passeli! Toiselle kerralle ehkä kuukausi riittänee niihin, mitä kokematta nyt jäi. Mitä pitempi, sen parempi. On se vaan niin huikean kaunis ja monipuolinen maa kaikkinensa!