Matkustimme ympäri maailman. Ja nyt palaamme kotiin. Itku meinaa päästä, pääosin kahdesta syystä. Ensinnäkin harmituksesta, että tämä ihana pitkän ajan reppureissaaminen päättyy. Mutta toiseksi ilosta, että kohta näemme yli puolen vuoden reissun jälkeen kaikki ihanat rakkaat, meille tärkeät läheiset. 

Olemme reppureissanneet maapallon ympäri viime joulukuun alusta lähtien, eli noin 6,5 kuukautta. Maita on kertynyt parikymmentä ja lentokilometrejä reippaasti enemmän kuin nk lyhintä reittiä maapallon ympäri olisi. Kerään reissun luvut erilliseen postaukseen, kun viimeinenkin lento on kotiin meidät kuljettanut. Aivan huikean reissun kokemuksista taas voisi kirjoittaa kokonaisen kirjan – kokemuksia voi tiivistää, mutta niiden tunnearvoa on silti vaikea kirjallisestikaan kuvata. Jos sanon, että pakahduttavan rikastuttavaa, kuvaa se ehkä tunneskaalan alkua jotenkin.

Reissun viimeiset 9 päivää olemme viettäneet meille rakkaassa Espanjassa, sen koilliskulmassa Kataloniassa. Kaikki muut reissumme kohteet olivat meille täysin uusia myös maina. Reittisuunnitelmaan valitsimmekin tarkoituksella maita, joissa emme ole käyneet tai maiden alueita, joihin on Suomesta käsin hankalampi päästä esimerkiksi juuri niiden etäisyyksien vuoksi. 

Mutta miksi siis tuttuakin tutumpi Espanja viimeiseksi kohteeksi? No aivan ensiksikin alkukesä lähes missä tahansa Välimeren kohteessa on vaan hieno. Alunperin Merjan haaveena on ollut viettää alkukesää Ranskan rivieran pienissä kalastajakylissä. Vastaavasti Kataloniasta meille oli aiemmin tuttu vain sen pääkaupunki Barcelona. Ja kun pohdimme lentoreittejä Aasiasta näille nurkille, oli Barcelona selkein valinta lentokohteeksi ihan jo tarjonnan ja hintojen puolesta. Tällä kertaa emme kuitenkaan halunneet jäädä kaupunkiin, vaikka kuinka ihana Barcelona onkin, vaan halusimme hakeutua maaseutumaisempaan ja pienempään kohteeseen. Airbnb-tarjonnasta meille valikoitui tilava huoneisto rannalta pienessä kylässä nimeltään Roses. 

Viehättävästä Rosesista (josta tulossa juttu erikseen!) olemme tehneet päiväretkiä lähimaastoon, mutta myös vain huilanneet aikaerorasitusta (6h ero Hong Kongin ja Katalonian välillä) pois. Lisäksi juniorimme sai myös toiseen korvaansa pahan tulehduksen, joka on vaatinut muutaman päivän lähes totaalilepoa. Aasian kuumuus ja tropiikki lienivät parhaita kasvualustoja bakteeritulehduksille, sillä meistä jopa kaksi kolmesta kärsi korvatulehduksesta. Ja eipä ihme jos molemmat ovat Vietnamin resortin altaassa lilluneet korvat vedessä tuntikaupalla… Varuiksi mukana olleet antibiootit ovat siis ihan reissun loppupäässä tulleet todellakin käyttöön! Tulossa pian myös juttu lapsiperheen reppureissumme varusteista – mikä oli tarpeen ja mikä ei… 


Paluun hetkellä

Ystäväni kysyi minulta hiljattain viestissä, onko paluuahdistus ja reissukrapula jo iskenyt. On ja ei. Luulen, että pahinta paluuahdistusta lievittää kutkuttavan ihana odotus niistä useista tilaisuuksista ja tapahtumista, joissa heti kotiin paluumme jälkeen tulemme kohtaamaan mukavan yhdessäolon merkeissä ystäviä ja sukulaisia. Kalenterissa on aika monta varausta, mutta toisaalta myös ihanan tyhjää aina heinäkuun loppuun saakka. 

Otimme molemmat töistä kahdeksan kuukauden vapaan. Tarkoitus on siis palata töihin taas elokuun alusta. Ihmettelet varmaan miksi emme viihtyisi maailmalla koko tuota kahdeksaa kuukautta, vaan palaamme Suomeen “jo” 6,5 kuukauden jälkeen. No juurikin siksi, että saamme viettää parasta Suomen kesää mökillämme kokonaiset kuusi viikkoa lomaa vielä reissun päälle! Sittenpä vasta ahdistaisikin, jos suoraan reissusta palaisimme arkeen. Tällä tavoin otamme nk pehmeän laskun ja saamme viettää meille tärkeän kesäkuukauden mökillä. Mökki onkin ollut yksi ja ainoa syy, miksi emme koskaan matkusta ulkomaille heinäkuussa muutenkaan. 

Reissukrapula iskee varmasti kotiinpaluun jälkeen. Matkamme on ollut mitä huikein – tottakai siitä iskee jonkin sortin krapulainen olo, kuten hyvistä bileistä konsanaan. Eniten ehkä iskee ei niinkään morkkis, vaan tunne toiveesta, että voiko ja saako tällaista koskaan enää kokea uudestaan?! Varmasti saa, mikäli unelmiamme on uskominen…

Näinkin pitkän irtioton aikana asiat saavat perspektiiviä. Arkeen saa riittävästi etäisyyttä, jotta sitä jo jopa hieman kaipaakin. Elämää, sen valintoja ja mahdollisuuksia tulee pohtineeksi harva se päivä. Ehkä isoin kysymys lienee mitä haluaisin isona tehdä… Kun on saanut matkustaessa nähdä välillä vähän elämän karuakin puolta vähemmän kehittyneissä maissa, tulee väistämättä miettineeksi arvojaankin jos ei nyt uusiksi, niin ainakin niiden merkitystä valintoja tehdessä. Ja ainakin tämä reissu on ollut hyvä esimerkki meille itsellemme, ennenkaikkea nyt 8-vuotiaalle pojallemme ja ehkä muutamalle muullekin siitä, että unelmia kannattaa olla ja niitä myös tavoitella. Ne saattavat omilla valinnollasi jopa toteutua! 

(Photo credit: Roosa Sintonen)

In English: Last days of our RTW

Advertisements