Kataloniassa, Espanjan koilliskulmassa lähellä Ranskan rajaa, sijaitsee piskuinen kylä nimeltä Roses. Viehättävä kylä kujineen on pitkien rantojensa ansiosta suosittu lomakohde, etenkin ranskalaisten keskuudessa. Naapurissa sijaitsee historiallinen Empuriabravan satamakylä. Rajalle on vain puolen tunnin matka, kun taas etelässä noin 150 kilometrin päässä sijaitsee viettelevän iloinen ja takuuviihtyisä Barcelonan kaupunki. 

Kataloniassa on kuitenkin Barcelonan lisäksi paljon nähtävää ja koettavaa. Costa Bravan rannikko tarjoaa pikkuisia poukamia ja jylhiä rannikkoja pitkien rantaviivojen lisäksi. Rannikolta alkaa Kumpuilevan kaunis Pyreneiden vuoristonauha. Väliin mahtuu viinitiloja, karjalaidunta, voikukkapeltoja kuin kyliä ja vanhoja linnojakin. Alue on siitä myös hauska, että voit syödä aamupalan Espanjassa, lounaan Ranskassa ja illallisen Andorrassa – tai missä järjestyksessä haluatkaan. 

Meille yhdeksän päivän visiitti Rosesin pieneen kylään kesäkuussa 2017 oli maailmanympärimatkamme viimeinen etappi ennen kotiinpaluuta. Ennakoimme tarpeen pehmeälle laskulle Kaakkois-Aasian viikkojen jälkeen. Meillä oli tulossa jos jonkinmoista hulinaa heti Suomeen päästyämme, joten tunsimme tarpeen ottaa aikaa hetki ennen kotiinpaluuta tutummassa ja meille rakkaassa Espanjalaisessa kulttuurissa. Barcelonaan saimme järkevimmät lennot ja kuitenkin halusimme hakeutua meren äärelle pienempään kohteeseen. Roses valikoitui tukikohdaksi ensisijaisesti rantansa, mutta myös AirBnb-tarjontansa vuoksi. Ja osoittautui meidän tarkoituksiimme ihan täydelliseksi. Vuokrasimme Barcelonan kentältä auton koko ajaksi ja teimme päiväretkiä lähimaastoon.

Katalonian linnoja ja valtataisteluja

Katalonian alueella on käyty jos jonkinmoista valtataistelua tuhansien vuosien ajan. Tutkimukset osoittavat todisteita kivikauden ihmisasutuksesta alueella jopa 50 000 vuotta sitten ja sittemmin eri heimot ja kansat ovat halunneet tämän kiinnostavan hedelmällisen satama-alueen itselleen. Alueella pääse hyvin historianmakuun. Vanhoja linnoituksia on siellä täällä, luostareita ja jylhiä maalaiskivitaloja sitäkin enemmän. 

Yksi Rosesin keskeisitä nähtävyyksistä myös on Ciutadella, joka muurien ympäröimänä on muodostanut kaupungin ytimen. 

Katalonialla on ollut erityisasema erityisitsehallintoalueena melko pitkään ja itsenäistymisen puolesta on äänestetty ihan viime vuosinakin. Isäntämaa Espanja ei kuitenkaan ole itsenäisyyttä tunnustanut. Katalaanien kieltä näkee kylteissä ja ja lippuja ylpeästi liehuen kylissä, mutta sekin oli pitkän ajan kielletty maailmansotien jälkeen. Ulkomaan matkalaiselle ero muuhun manner-Espanjaan ei ole suuri, mutta kielestä huomaa tällainen auttavasti espanjaa ymmärtäväkin eroja.

Figueresin Dali

Yksi suosituimmista päiväretkikohteista Barcelonassa lomaileville on retki Figueresiin Barcelonan pohjoispuolella reilun 100km. Kuuluisa surrealistitaiteilija Salvador Dali syntyi tässä kaupungissa ja muutti yhdessä kaupungin kanssa vanhan kaupunginteatterin tilataidemuseoksi. Kohteen suosiosta kertoo pitkälle museon sisäänkäynnin ulkopuolelle kiemurteleva jono, josta kuluu kieltä jos toista. Englanti ja Venäjä kovimmin. Suomeakin lisäksemme ainakin yhden seurueen verran. 

Tämä Dalin teatterimuseo on nähtävyys itsessään, puhumattakaan seinien sisäpuolella ja sisäpihalla olevasta taiteesta. Vaikket pitäisikään erityisesti juuri Dalin töistä, on museo silti hauska matka aivan absurdiin taiteen maailmaan. Ja Figueres kaupunkina on sekin veihöttävä: etenkin kujat Dali-museon ympärillä ovat värikkyydellään täynnä putiikkeja ja ravintoloita. Ramblas, keskuspuistokatu on tässäkin kylässä yksi viehättävimmistä. 

Andorra Pyreneiden syleilyssä

Pyreneiden vuoristo alkaa välimeren suulta Espanjan ja Ranskan rajalta jajatkuu pitkänä vuorinauhana aina Atlantille saakka satojen kilometrien matkan. Korkealla vuoristossa vuorten syleilyssä sijaitsee pienen pieni Andorran itsenäinen valtio. Se on Rosesista päiväretkikohde, joskin vuoristoteiden mutkitteluun on syytä varautua runsaalla matka-ajalla! Vaikka matkaa kilometreinä on vain pari sataa, vie hitaat mutkittelevat tiet matkantekoon monta tuntia. Meillekin jäi loppupelissä vain parin tunnin aika tutustua Andorran alppimaiseen pääkaupunkiin Andorra La Vellaan, etenkin kun emme kovin aikaisin aamulla liikkeelle vain päässeet. 

Mutta reitin maisemat olivat mitä huikeammat! Korkeudessa eivät tietenkään yltäneet muutamaa kuukautta aiemmin toteuttamallemme Andien ylitykselle, mutta 2,6 kilometrin korkeudessa kävimme nytkin. Ja matkalla kävimme lyhyesti Ranskan puolella pienessä Latour de Carolin kylässä vieraillen. Rajamuodollisuuksia ei oikeastaan ollut – ainakaan meitä ei edes pysäytetty missään vaiheessa rajoja ylittäessä. Kaunista kumpuilevaa vehreää ja jylhää silmänkantamattomiin. Herkemmille autoon kannattaa varata myös pusseja tai riittävästi stoppeja,sillä mutkaiset tiet ovat kirjaimellisesti vuoristorataa. Mutta ehdimmepä mekin jo haaveilla miten upeaa olisi näissä maissa fillaroida tai vaeltaa patikoiden!

Rantalenkkejä ja tapaksia

Yksi suurimmista syistä Rosesin valintaan oli sen ranta. Pitkä monen kilometein mittainen hiekkaranta kivettyine rantakatuineen täytti sopivasti meille sen mitä haimmekin. Pidämme kaikki pitkistä kävelylenkeistä yhdessä ja erikseen ja Merja juoksemisestakin, joten rantakadulla kävimme vuorotellen lähes joka aamu hakemassa hiet pintaan. Upealla rantakadulla tuli aamuisin vastaan loppuvaiheessa jo tuttuja lenkkeilijoitä. Osa hotelleista järjesti rannalla aamujoogaa, suppailua ja rantalentistäkin. Joskin vanhemman väestön edustajia oli rannalla istuintuoleihinsa asennon ottaneina lukuisia jo aamuvarhain… 

Rantakadun leikkipuistojen, ravintoloiden, kahviloiden, satama-alueen ja mm ulkokuntoilulaitteiden lisäksi Rosesissa on rannan lisäksi idyllisiä pieniä kapeita ja värikkäitä kujia. Putiikkeja, baareja, ravintoloita ja asuintaloja ovat vanhan kaupungin kujat pullollaan. Meille yksi keskeisimmistä espanjalaiseen kulttuuriin liittyvistä osista ovat tapakset –  nuo makuhermoja kutkuttavat pienet (eivät kovin!!) annokset, joita useampia tilaamalla saat helposti pöydän koreaksi, runsaaksi ja ah niin maukkaan herkulliseksi! Espanjan tapakset jos mitkä kruunasivat makumatkamme maailmanympäri! 

Advertisements