Toteutimme unelmamme ja kiersimme maapallon 6,5 kuukaudessa sapattivapaan aikana. Tästä pääosa toteutettiin vuoden 2017 aikana – reissun aloitus ajoittui joulukuuhun 2016. Unelmamatkamme muotoutui melko vauhdikkaaksi maita kahmivaksi rykäisyksi, joskin ehdimme myös muutamassa maassa viettää aikaa ihan reippaasti ja rennommin. Tässä reissumme lukuina ja alla top 3 kohteet sekä 10 mieleenpainuvinta kokemustamme.

>60 000 kilometriä

6 maanosaa

20 maata

29 nousua ja laskua (lennot)

5 laivamatkaa

>10 000 ajettua kilometriä 7 vuokra-autolla

3 kaukobussimatkaa

67 eri majoituspaikkaa

190 päivää

 

Top 3 kohteet

Täytyy todeta heti alkuun, että mikäli odotat extreme-seikkailuja, olet väärässä blogissa. Me matkustamme jonkinasteisilla mukavuuksilla perheenä ja meille kicksejä tuovat ihan tavalliset perheenä toteutetut seikkailut kuten vaikka kävelyt upeissa maisemissa, pistäytymiset hienosti toteutettuihin leikkipuistoihin tai polskuttelu autiolla rannalla turkoosissa vedessä. Emme harrasta extreme-lajeja, emmekä elä vaarallisesti. Päinvastoin perhematkailussa meille korostuvat turvallisuus, kaikkia miellyttävät ja porukalle sopivat lajit sekä kotoisammat majoitukset ja ruokailu. Sen perusteella valitsimme myös kohteet ja reitit niissä. Tässä meidän top kolme:

1. Uuden-Seelannin upeat maisemat

Kumpuilevat kukkulat, jylhät vuoristot, turkoosit merenrantapoukamat, mereneläjien syvänteet, tulivuorimaisemat, haisevat kuumat lähteet, miljoonat lampaat, alkuperäisväestön maorikulttuuri, maanjäristykset ja jatkuva uudelleenrakennus. Uudessa-Seelannissa voit ajaa tunnissa kuumaisemasta tiheään sademetsään, autiolta rannalta villisikojen tiheään sekametsään tai rennonletkeästä surffikylästä lampaiden kansoittamille kukkuloille. Maisema ja luontotyyppi vaihtuvat alati ja hetkessä. Maa tarjoaa jokaiselle jotakin ja lumoaa kauneudellaan.

Uusi-Seelanti oli meille yksi pitkäaikaisimmista haaveista päästä tähän maahan ajan kanssa autoilemaan. Maailmanympärimatkan reittisuunnitelmankin laadimme pitkälti sen perusteella, miten ja mihin olisi kuukausi saarivaltiossa järkevä ajoittaa sesonkien ja lämpötilojen osalta. Kuukausi hurahti maassa autoillen nopeasti ja takuuvarmasti palaamme takaisin. Vaikka maa on kutakuinkin Suomen kokoinen kahdelle saarelle jaettuna, ei kuukaudessa ehdi nähdä maata nk. kokonaan. Maa on helppo automatkailumaa, jossa on toimiva yhteiskunta, monipuolinen tarjonta kaupoissa, Suomeen verrattavissa oleva hintataso ja puhdas luonto. Suosittelemme ehdottomasti: varaa riittävästi aikaa matkoihin, aikaerorasitukseen ja saarien monipuoliseen näkemiseen. Tämä ei ole pikamatkakohde, vaan ajan kanssa seikkailtava kohdemaa, johon me rakastuimme syvästi. Palaamme erityisesti patikoimaan maan runsaassa reitistössä.

2. Belizen laiskat paratiisisaaret

Maailman toiseksi suurinta valliriuttaa ympäröi piskuisten paratiisisaarten rihmasto. Belizen saaristosta löytyy paratiiseja moneen makuun lähtien pienen pienestä yhden majan saaresta isompiin turistienkin kansoittamiin saariin (Caye Ambergris) ja sitten vähän rennompiin paikallisten vapaa-ajanviettosaariin, joista suurin ja suosituin lienee Caye Caulker. Tänne lähdemme saaristoseikkailulle uudelleen!

Lazying in Belizean cayes

Lomaa lomasta

3. Kolme kaupunkikohdetta: Santiago de Chile, Brisbane ja Singapore

Emme osanneet valita yhtä ylitse muiden, joten tähän otamme kolme erilaista, mutta meihin vaikutuksen tehnyttä kaupunkikohdetta. Rakastamme isoja ja pieniä kaupunkeja ja väistämättä helposti vertaamme niitä toisiinsa. Näitä kolmea on kuitenkin vähän hankala verrata keskenään: kaikki ovat miljoonakaupunkeja pilvenpiirtäjineen ja puistoineen, kaikki erilaisessa ilmastossa ja täysin erilaisissa kulttuureissa. Silti jokaisesta löytää erilaista ja aitoa, todella kansainvälistä, ja taas hyvinkin paikallista. Kaikissa myöskin jotenkin erittäin rento fiilis ja siksi meidän makuumme.

Vibrant Santiago de Chile

I ❤ Singapore

10 mieleenpainuvinta paikkaa ja kokemusta

Reissumme 20 maasta 17 oli meille uusia. Tällainen määrä täysin vieraita kulttuureja ja paikkoja on lähes takuuvarma setti saada ainutkertaisia ja mieleenpainuvia kokemuksia. Valitsimme niistä tähän mieleenpainuvimmat. Satoja lisää pieninä yksityiskohtina on tallentunut kovalevylle ja muistiin.

1) Machu Picchu ja Cusco
Aivan huikea kokemus päästä näkemään näinkin pyhä ja melko vaikeasti saavutettava paikka kuin kadonnut kaupunki Machu Picchu. Kerran elämässä kokemus, jonka kaikki muistamme varmasti ikuisesti. Paikka on jotenkin todella mystinen, eikä pelkästään sijaintinsa ja historiansa vuoksi. Cusco puolestaan inkaintiaanien pääkaupunkina niin korkealla vuoristossa, että vuoristotaudistakin jo hieman oirehdimme. Kaunista ja kiehtovaa inkojen kulttuuriin perehtymistä keskellä heidän arkeaan.

Machu Picchu lapsen kanssa

2) Muinaiset intiaanikulttuurit: mayat ja incat
Pyrimme perehtymään alkuperäisväestön historiaan ja kulttuuriin lähes kaikkialla missä kiersimme. Ja käytännössä joka paikassa kolonisaation vaikutukset alkuperäiskulttuuriin ovat olleet tyrmistyttäviä. Etenkin intiaanikulttuurien kohtalo suurkansoista alistetuiksi siirtomaakansoiksi oli pysäyttävää. Loistokkaasta historiasta on jäljellä rauniot ja useimmiten maan köyhin nykyväestö. Meksiko, Guatemala, Karibian saaristo ja Peru osoittautuivat varsinaisiksi reissukoulukohteiksi niin meille aikuisille kuin oikeaa reissukoulua käyvälle pojallemme.

Inca capitol Cusco

Base camp Ollantaytambo

Korkeanpaikanleirillä Perun Andeilla

3) Andien ylitys bussilla
Uskomattoman kauniin vuoristojonon ylitys kaksikerroksisen bussin yläkerrasta aitiopaikoilta. Sanotaanko, että onneksi sääolosuhteet olivat suotuisat ja kuskillakin malttia liikenteessä. Bussin kiemurrellessa yli neljän kilometrin korkeudessa vieressä kohoaa toistaan jylhempiä huippuja. Väleissä vuoristojokia ja auringon värittämiä kivirinteitä.

Andien yli ja Pampan halki bussilla 1500km

4) Roadtrip asuntoautoillen Uudessa-Seelannissa

Tämä tulikin jo top 3 kohteissamme ihan kärkipäänä, mutta otan uudelleen tähän. Erityisesti kokemus asuntoautoilusta vapaasti ilman mitään etukäteisvarauksia mihinkään. Parkkeeraat vaan auton ja ihastelet alituiseen vaihtuvia maisemia. Luulen, että meistä taisi kehkeytyä pienimuotoisesti karavaanareita…

Viiden tonnin roadtrip, osa 1: Pohjoissaari

Viiden tonnin roadtrip, osa 2: Eteläsaari

5) Valasretki ja rikkilähteet samassa maassa
Jatketaan vielä Uuden-Seelannin maisemissa: valasretki oli Leevin toive jo heti reissusuunnittelun alusta ja vihdoin täällä sen toteutimme. Ja olipa kyllä kokemus kaikille unohtumaton, kun kaksi lähes 20-metristä kaskelottia nousi veneen vieressä pintaan. Toiseksi nostan myös rikkilähteet shampanja-altaineen pohjoissaarella: se mädän kananmunan haju oli kyllä uskomaton ja vaikutus lähtemätön.

6) Guatemalan tulivuoren murahtelut

Ensin se kuulosti ukkosen jyrähtelyltä. Tai siksi murahtelua luulimmekin, kunnes näimme savupilvituprautukset Antiguan kaupunkia reunustavan Fuego-tulivuoren laelta. Kaupunkia ympäröi kolme aktiivista tulivuorta ja kieltämättä kauniiden maisemien lisäksi murahtelu ja savutupruttelut aiheuttivat ajoittain muutaman ylimääräisen sydämenlyönnin.

Learning Spanish in Antigua, Guatemala

7) Australian eksoottiset eläimet
Australia on valtava maa, jolla silläkin on mielenkiintoinen historia, mutta ennen kaikkea kiehtova eläinkanta! Minä pahempaakin pahempana käärmekammoisena selviydyin kuukauden näkemättä ainoatakaan käärmettä luonnossa hämähäkkejä näimme kylläkin ja usein varoituskylttejä myrkkykäärmeistä. Mutta eksotiikkaa muutenkin kiinnostavaan maahan toivat tietysti villinä hyppivät kengurut ja koalapuistojen suloiset puissa eläjät kuin luonnossa vapaana lentelevät monen sorttiset papukaijatkin!

Australian natural fun parks

8) Ho Chi Minh Cityn liikennekaaos

Saigonin eli Etelä-Vietnaminen entisen pääkaupungin keskustan katujen ja kujien miljoonat skootterit, jotka suihkivat sinne tänne vailla mitään loogista järjestystä ihan totaalilta tuntuvassa kaaoksessa oli uskomaton kokemus (hyvässä ja pahassa). Lapsen kanssa tuntui hurjalta ja liian vaaralliselta, mutta sykkivä kaupunki tarjoaa aikuisille varmasti unohtumattomia elämyksiä.

Sizzling Saigon in 48hrs

 

9) Argentiinan pihvit & viinit

Vapaana Pampalla vaeltavan karjan murean pihvin makuun pääsee lihansyöjä nopeasti. En itse paljon punaista lihaa syö, mutta voi pojat miten elämäni parhaat pihvit tällä reissulla sain! Kylkiäiseksi vielä paikallista vino tintoa, niin kyllä minä niin nautin. Pampan kulttuuri jokseenkin viehätti muutenkin, vaikka suunnitelmistamme poiketen emme aidolle gaucho-tilalle päässeetkään tällä reissulla. Muutoin emme ennakko-odotuksista poiketen Argentiinaan rakastuneet – liekö tuskaisella helmikuisella kuumuudella osansa asiaan.

Wine & dine in Mendoza

10) Rosoisen Dominican aito fiilis
Karibian saaret tuntuivat loppujen lopuksi yksi toisensa jälkeen aika samanlaisilta ja toistuvilta ja pitkälti turismin ehdoilla rakennettuja. Paitsi Dominica, joka pienenä rosoisena saarena Itäisellä Karibialla oli fiiliksiltään aidoin. Karib-intiaanien vaikutus näkyy edelleen, sademetsäiset vuoristot ja tuliperäiset kuumat lähteet melko alkeellisen infran ja pienen yhteiskunnan kanssa tarjoavat reissaajalle aitoja kokemuksia. Ketjuyritykset loistavat poissaolollaan, vaikka isot risteilijät pääkaupungin satamaan ankkuroivatkin pari kertaa viikossa.

Dominica: rough but lively Roseau

Last Kalinago indians of Wai’tukubuli

Two sea’s Scotts Head Village

Mitä jäi uupumaan tai mitä tekisimme toisin?

Monesta kohteestamme näimme vain pintaraapaisun. Viikossa et ehdi päästä sisään maan kulttuuriin, tapoihin tai useampiin upeisiin kohteisiin, mutta kuukaudessa onneksi jo vähän paremmin. Bucket listallamme oli ja on edelleen maita ja kohteita vähintään toisen moisen reissun verran. Muutamia kohteita jäi uusille reissuille, kun Kaakkois-Aasian maita (etenkin Myanmar ja Kamputsea), mutta kokonaisuutena myös Tyynenmeren pienet saarivaltiot ja saaret meiltä jäi nyt kokonaan kokematta (mm Fiji, Tonga, Samoa jne). Samoin Australiasta näimme vain ihan pienen osan, mutta kuitenkin kolme suurinta kaupunkia ja maaseutua ja rannikkoa niiden väliltä. Mutta esimerkiksi Uluru ja Pohjois-Territorio jäivät kokonaan seuraavaan kertaan.

Meidän reittimme kulki 20 maassa (Norja, Puerto Rico, Guadeloupe, Dominica, St.Lucia, Kuuba, Mexico, Guatemala, Belize, Peru, Chile, Argentina, Uusi-Seelanti, Australia, Indonesia, Singapore, Vietnam, Hong Kong, Espanja, Ranska ja Andorra), joka 28 matkaviikon aikana tarkoittaa keskimäärin vain reilu viikko per maa. Se myös tarkoitti, että olimme liikekannalla käytännössä koko ajan. Jaksamisen ja budjetin kannalta näin raju maiden hamstraaminen tarkoittaa suurta kulutusta molempiin. Mutta osaisimmeko edes ottaa rauhallisemmin? Jos ja jos, mutta jos aikaa olisi ollut toinen mokoma puolivuotinen, olisimme kenties osanneet paremmin rauhoittua ja keskittää olemista muutamaan maahan pitemmäksi aikaa.

Maailmanympärimatkan saldo – Mitä jäi käteen?

Sapatti-zen: maailmanympärimatkan kuplassa

Loppuiko matkustaminen?

No ei todellakaan. Maailmanympärimatkan jälkeen olemme piipahtaneet sekä Tallinnassa, Tukholmassa, Pietarissa että Malagassa Costa del Solilla – emme sen pitemmällä ihan budjetti- ja lomateknisistä syistä. Asettautuminen takaisin nk normaaliin elämään (oravanpyörään 🙄) on vienyt veronsa: ikävä kyllä etenkin bloggaaminen on tainnut kärsiä eniten. Siihen on tultava muutos.

Meillä kaikilla on ihan hurja matkakuume päällä koko ajan ja mielihaluja olisi kaikilla vaikka mihin. Poikakin on moneen otteeseen tiedustellut koska voidaan taas lähteä nk. pitkälle reissulle. Noh, äidin ja isän on kyllä tovi käytävä töissä ensin…

Advertisements